Olen ollut kotona nyt reilut kolme viikkoa ja koko matka tuntuu jo melko kaukaiselta. En voi sanoa muuttuneeni valtavasti ihmisenä tai olevani sen viisaampi tai avarakatseisempi kuin ennen matkaa. Tiedän kuitenkin kantavani mukanani paljon muistoja, uusia ajatuksia ja energiaa. Maailma on on toisaalta pienempi ja saavutettavampi kuin ennen reissua, mutta toisaalta niin paljon suurempi. Siellä suuressa maailmassa on nyt myös paljon uusia kavereita.
Paluu Tampereelle tuntui helpommalta, kuin olin ennakoinut. Kaikki oli lähes ennallaan. Muutaman ensimmäisen päivän ajan käänsin päätäni kaupungilla aina, kun kuulin jonkun puhuvan suomea. Hieman kauemmin kesti muistaa kaikkien astioiden ja tavaroiden paikat kotona. Työpaikalla kävelin oveen, kun olin unohtanut saranoiden olevan toispuoleiset. Nyt kaikki on taas tuttua, eivätkä torin rouvien turinatkaan saa minua hätkähtämään. Kotona ja Tampereella olo tuntuu hyvältä.
Kävimme ensimmäisenä koti-iltana käveleskelemässä Jarin kanssa öisessä kaupungissa.
Onhan täällä nättiä.
Toisella kotiviikolla sain kylään kerralla kaikki kaverit. --
The best and the worst Moni on kysynyt, mitkä olivat matkan parhaita hetkiä. Vaikka kysymys on vaikea, on se silti hirveän paljon helpompi kuin "miten meni matka" tai "kerro jotain siitä reissusta". On hankala muotoilla järkevästi niin pitkää aikaa, niin monia erilaisia hetkiä ja kokemuksia. Kokeilen kuitenkin: Matkan parhaat hetket TOP 10 (satunnaisjärjestyksessä)
1. Ensimmäisen illan auringonlasku Chiang Maissa, kun uuvuttavan pitkän matkan ja kuuman päivän jälkeen istahdimme Mariannan kanssa hostellin altaalle drinkin kanssa. Ympärillä naksuttelivat gekot ja taivaalla saalistivat lepakot. Seikkailu oli alkanut.
2. Kilpikonnan kanssa sukeltaminen Havaijin Hanauma baylla. Konna oli kuin majesteettinen meren jättiläisperhonen. Vietimme hienon hetken kahdestaan rauhallisesti meressä kelluen. Tämän kuvan otti toisella retkellämme kapteenimme Alex Viteka.
3. Punaviinintäyteinen ilta Johnin pizzeriassa New Yorkin Hell's kitchenissä. Päivä New Yorkissa oli ollut pitkä ja keli oli märkä ja viimainen. Harhailimme Mariannan kanssa nälkäisinä pitkin jazz-baarien täyttämiä pikkukatuja, kunnes löysimme tämän maailman lämminhenkisimmän ja sympaattisimman pikkupizzerian.
4. Islannin ensimmäinen road trip Jökulsarlonille mahtavassa slovenialais-hongkongilais-kalifornialais-korealaisseurassa. Lähdön hetki matkalauluineen oli euforinen, kuten myös paluumatkalla tehty naku-uinti helvetinmoisessa lumimyrskyssä. Yön vietin honkongilaisen Windfredin kanssa kuvaamassa jäätikön palasia merenrannalla auringon noustessa. Aivan mahtava reissu!
5. Kokonainen päivä Jökulsarlonilla äitin ja isän kanssa. Jökulsarlonin jäätikkölaguuni on paikka, johon en onnistunut kyllästymään lainkaan. Vietimme paikalla äitin ja isän kanssa lähes kuusi tuntia ja pääsimme seuraamaan läheltä muun muassa hyljeperheen päiväpuuhia.
6. Lunnien bongaus Jarin kanssa Länsivuonoilla. Olin todella kauan odottanut pääseväni näkemään kunnolla näitä papukaijan ja pingviinin risteytykseltä näyttäviä meren klovneja. Linnut olivat kauniimpia, kesympiä ja koomisempia kuin mitä olin osannut kuvitellakaan – ja niitä oli tuhansia! Maisemassa ja seurassakaan ei ollut valittamista.
7. Konsertti vuorella. Absurdein juttu ikinä. Asgeir oli loistava! Vuorella tapaamani ihmiset olivat mahtavia! Jalkani olivat pitkästä lenkistä ja vuorelle kiipeämisestä niin kipeät kuin mahdollista, mutta euforia pyyhki kaiken pois. Asgeirista hieman lisää tämän postauksen lopussa.
8. Värijuoksu. Ilma oli kuin morsian ja olo oli kuin vähän isompienkin häiden jälkeen. Aamupalan kanssa nautittu valkoviini sai kuitenkin uutta virtaa edellisillan läksiäisten uuvuuttamiin töppösiin, ja juoksu sujui lopulta hymyssäsuin. Loppupäivä menikin sitten nukkuessa.
9. Viikonloppu Vestmannansaarilla. Sää oli paras, mitä Islannissa ollessani koin ja maisemat saivat leukani loksahtamaan vielä kuukausien Islannissa olon jälkeen. Seura oli hauskaa ja osan ajasta sain nauttia paikasta yksikseni. Matkan kruunasi paluumatkan liftailu, joka päättyi siihen, että sain kuskilta kiitokseksi seurasta kassillisen tuoreita hummerinpyrstöjä. Only in Iceland.
10. Kuumat lähteet. Tämä pitää sisällään kaikki aamu-uinnit Reykjavikin lähiuimahallin kuumissa altaissa, Jarin kanssa Länsivuonoilla pulikoidut upeat merenranta-altaat, Dalvikin lumivuorten reunustaman lämpimän maauimalan sekä tämän hienon, Eyjafjallajökul-tulivuoren juurella sijaitsevan Seljavallalaug-altaan. Vierailin altaalla useampaan otteeseen, viimeisen kerran Tiinan, Jarin ja Jeminan kanssa.
-- Paljon jää Top 10 listan ulkopuolelle: Chiang Main vaijeriliidot, hetket elefanttipuistossa, New Yorkin museot, Photo Marathon -leiri, tunnelmalliset merenrantakävelyt, pitkät keskustelut uusien ystävien kanssa, kivien keräily laavarannoilla, vesiputouksissa kastuminen ja ajan unohtaminen upeita maisemia kuvatessa.. Eikä neljä kuukautta myöskään pelkkää juhlaa ollut. Ripulin pidättäminen likaisena hikisenä Bangkokissa jalat täynnä rakkoja, yli kymmentuntiset raskaat lennot ja viikot ilman yhtään ihmiskontaktia eivät ole olleet lempihetkiäni. En myöskään ymmärtänyt lähtiessäni jääväni paitsi kaikesta kotopuolessa tapahtuvasta. Jäin paitsi mummoni hautajaisista, keväästä, monista juhlista, Jarin perheen pääsiäisretkestä ja ystävien kanssa olosta. En ollut paikalla, kun minua olisi tarvittu enkä silloin, kun olisin halunnut. Hetkeäkään en silti vaihtaisi pois.
Hetkittäin yksinäisyys oli vapauttavaa – ei velvoitteita, ei aikatauluja. Oli aikaa siivota henkinen pöytä puhtaaksi. Pitkien itsekseenolopätkien jälkeen yksinäisyys muuttui kahleeksi. Ei ollut mitään mitä tehdä, eikä ketään kenen kanssa. Ajan myötä Reykjavikista löytyi enemmän kavereita ja yksinäisyys oli balanssissa. Vietin paljon aikaa naapurikahvilassani Babalussa kirjoittaen, suunnitellen, mietiskellen ja ihan vain kahvia juoden.
Vanhuus tulee aikanaan viemään tämänkin reissun muistot, mutta jotain pysyvää minuun siitä kuitenkin jäi:
Kuvio on islantilaisten tarustosta, sagoista, löytyvä viikinkisymboli Vegvisir, joka tarkoittaa vapaasti suomennettuna tiennäyttäjää. Kun viikinki maalasi riimun veneeseensä, uskottiin hänen löytävän aina perille – silloinkin, kun meri oli myrskyisä ja vaikka määränpää ei olisi ollut edes tiedossa. Symbolin keskellä oleva sydän ei kuulu alkuperäiseen kuvioon. Se on omistettu kaikille matkallani mukana olleille, kaikille matkalla tapaamilleni ja kaikille, kenen vuoksi oli ihana palata kotiin.
Kiitos teille, ketkä olette jaksaneet seurata seikkailuani. Päätän blogini videoon, joka tiivistää neljä kuukauttani viiteen minuuttiin. Kannattaa katsoa paremmalla tarkkuudella. Kiitos.
–Jaakko