Jos Havaijilla oli maan päällä nättiä, niin ei jää pinnan alla oleva maailma pitkästi jälkeen. Vietimme yhden päivän Hanauma Bayn luonnonpuistossa snorklaillen ja toisen opastetulla kierroksella merellä, jossa katselimme valaita ja delfiinejä. Pääsimmepä myös pulikoimaan jälkimmäisten kanssa. Kaikesta näistä kuvia ja videota tässä postauksessa.
Hanauma Bay
Hanauma Bay on ikivanhaan tulivuoren kraateriin syntynyt koralliriutta, johon on perustettu luonnonpuisto. Puiston vesissä elää mm. kaloja, rapuja, korallieläimiä, merimakkaroita, mustekaloja ja vihreitä merikilpikonnia, joita me molemmat toivoimme kovasti näkevämme. Alue on rajattu ja sinne päästääkseen täytyy maksaa 7 dollarin pääsymaksu ja katsoa lyhyt opetus- ja sääntövideo. Näillä toimilla saadaan rahoitettua riutan kunnossapitoa ja pidetään huoli, että suuret ihmislaumat saadaan pidettyä aisoissa. Me olimme riutalla pilvisenä päivänä, joten ihmisiä ei onneksi ollut haitaksi asti.
Suojaisa riutta avautuu etelään Tyynelle merelle.
Heti riutan alussa vastaan uiskenteli paljon mahtavia kalakavereita ja pohjalla möllötti merimakkaroita, kotiloita ja merisiilejä. Vesi oli matalaa ja oli vaikea olla koskematta koralleihin. Paitsi että koralleihin koskeminen oli kiellettyä, olivat ne myös teräviä ja niissä sai helposti itsensä naarmutettua.
Päivä oli sen verran kylmä, että vedessä alkoi palella jo puolen tunnin sukeltelun jälkeen. Lämmittelytauon jälkeen lähdin vielä itsekseni kokeilemaan onnea Mariannan jäädessä hupparin kanssa lämmittelemään rannalle. Suuntasin eri puolelle puistoa, kovasta virroista varoittavien kylttien ohi syvempiin vesiin. Maisemat muuttuivat paljon merellisemmiksi ja vain parin minuutin pulikoinnin jälkeen huomasin suoraan alapuolellani maailman kauneimman merikilpparin! Konna liiteli rauhallisesti ja ylväästi vedessä välittämättä minusta tuon taivaallista. Välillä se popsi korallia ja kävi haukkaamassa pinnalla happea. Vietin konnan kanssa mahtavat kymmenen minuuttia, kunnes jätin sen jatkamaan omia touhujaan ja uin takaisin rannalle. Mariannaa vähän harmitti, mutta onneksi tilanne kilpikonnien kanssa korjautui hänen osaltaan seuraavan päivän meriretkellä.
Delfiiniretki länsirannikolla
Löysimme netistä mainoksen opastetun veneretkestä, jossa lupailtiin mahtavia maisemia, ryhävalaita, delfiinejä, kilpikonnia ja kaloja. Tarjousta oli mahdoton vastustaa ja seuraavana aamuna olimmekin jo matkalla länsisatamaan. Satamassa meitä odotti noin kymmenen hengen retkiseurue ja iso kumivene, jolla lähdimme halkomaan turkoosin meren isoja aaltoja. Olimme onneksi ottaneet matkapahointivointilääkkeet ja monen metrin pudotukset aallonharjoilta lähinnä naurattivat.
Vain muutaman minuutin ajelun jälkeen vastaan uiskenteli pintaa pitkin retken ensimmäinen merikilpikonna! Kuten edellisenä päivänä kohtaamani, ei tämäkään välittänyt meistä juurikaan. Pian se kuitenkin painua pinnan alle omaan maailmaansa. Veneretkemme ei ehtinyt jatkua kauan, kun muutaman kymmenen metrin päässä alkoi pärskyä. Ryhävalasemo poikasineen oli polskuttelemassa lämpimässä vedessä. Kapteeni laski veneen mikrofonin veteen ja saimme kuunnella parivaljakon laulua veneen kannella istuen. Kaunista.
Retken pääkohteena olivat kuitenkin delfiinit. Saaren länsirannalla on suojaisa poukama, johon saapuu öisin iso pyöriäisdelfiinilauma lepäämään. Ne viettävät poukamassa yön jälkeen vielä aamupäivän, jonka jälkeen ne suuntaavat takaisin merelle. Saavuimme paikalle kreivin aikaan, sillä lauma oli juuri lähdössä lepopaikastaan ja eläimet pomppivat veden pintaa pitkin hauskaa naksutusta pitäen – aivan veneemme lähellä. Porukan hauskin tapaus oli pieni delfiinivauva, joka heitteli voltteja ja kieppejä eteenpäin uidessaan. Lauman mentyä ohi kapteeni kaasutti niiden ohi ja käski kaikkien kivuta sukellusvehkeidensä kanssa veneen reunalle. Taktiikkana oli, että meidät heitetään laidan yli suoraan delfiinien kulkureitille, jossa saamme seurata niiden kulkua pinnan alla. Suunnitelma toimi ja heti veteen päästyämme altamme ui kymmenien delfiinien lauma.
Kun kiipesimme takaisin veneeseen, huomasin, että olo on hieman outo. Pian pidättelinkin jo oksennusta. Käytin koko keskittymiskykyni hengittämiseen ja lukitsin katseeni vuorille. Voin vain kuvitella millainen olo olisi ollut ilman pahoinvointitabletteja. Siirryimme hitaasti paikalle, jossa meidän oli tarkoitus snorklailla ja etsiä kaloja ja kilpikonnia. Hyppäsin veteen merisairaudestani huolimatta. Vesi oli kirkkainta, mitä olen koskaan nähnyt, mutta pohja oli kaukana ja kalat näkyivät vain pieninä täplinä. Kilpikonnia ei näkynyt. Aallot keinuttivat niin pahasti ilman laivaakin, että päätin kiivetä nopeasti takaisin ennen kuin yrjöisin maskiini. Heti kannelle päästyäni retken opas ilmoitti radiopuhelimella laivaan löytäneensä mustekalan. Hirveästä olosta huolimatta hyppäsin takaisin veteen ja hyvä niin. Lonkerotyyppi oli todella mainio tapaus! Siinä se töräytteli mustetta ja tarrasi imukupeillansa kiinni ranteeseeni. Oli muuten tiukka ote!
Rannalla kiitin luojaani retken päättymisestä ja teimme heti päätöksen, että jätämme väliin haihäkkisukelluksen, jota oli kaavailtu seuraaville päiville. Sekin retki olisi vaatinut venematkan. Loppupäivä meni tokkurassa, eikä retkestä oikein osannut iloita vasta kuin muutaman päivän päästä, kun aika oli kullanut muistoa tarpeeksi.
Sitten tuttuun tapaan kuvia, ja kuvaosion alkuun siirappisella Havaiji-musiikilla ryyditetty GoPro-videokooste.
Video on vain puoli totuutta. Hanauma Bayssä pinnan alla oli paljon värikkäämpää ja rauhallisempaa kuin videolla näyttää.
Merikilippari haukkaamassa happea.
Ryhävalaan polskautus. Veneen oppaat tuntevat alueen eri valaat niiden yksilöllisten pyrstöjen perusteella.
Loput kuvat ovat retkemme oppaan, valokuvaaja-kapteeni-meribiologi Alexa Vitekin ottamia. Alexalla oli vähän kalliimmat lelut vedenalaiskuvauksiin ja kokemustakin kertynyt, kuten kuvista varmasti huomaa:
Jos voisin, niin pukeutuisin märkäpukuun aina! On comfortit ja muotoilee vartalon kivasti! Tällä retkellä ne olivat aivan ehdottamat, sillä ne suojasivat hyvin auringon porotukselta ja nopean veneen viimalta.
Delfiinien ohisukellus Alexan ottamana.
Pari hyljettä.
Hra/rva mustis sai Alexan kamerasta melko tiukan otteen.
Käsipäivää.
Saatuaan mustekalan irti kamerastaan, Alexa oli nähnyt vielä nämä kaksi huippua tyyppiä. Me retkeilijät oltiin jo kaikki veneessä.
Loppuun vielä tietoisku: Havaijin osavaltion tunnuskalan nimi on Humuhumunukunukuapuaa'a. Kyllä, oikeasti. KVG.